Alkusanat

Barcelonan jälkeen Lanzarote nousi esiin monesti valmentajani keskusteluissa, sekä kotona. Jonkun aivopierun jälkeen laitoin nimen listaan juuri ennen flex 90 tarjouksen päättymistä. Ajattelin, että tällä tavalla on mahdollista tehdä kaksi Ironman kisaa samana vuonna ja saanpahan oman ”extreme” Ironman kokemuksen. Minuahan kun ei saa Norsemaneihin sun muihin uimaan jäätävään veteen.

Saavuimme saarelle muutama päivä ennen kisaa totuttelemaan ilmastoon ja tutustumaan kisareittiin. Kelin olivat puolellamme ja saaren pahimmat helteet olivat olleet edellisellä viikolla. Nyt saarella oli inhimilliset olot kylmästä talvesta selvinneille suomalaisille.

Ennen reissua olin kerennyt polkea ulkona 150 km ulkona TT:llä eli vastoin odotuksia en aloittanut ulkokautta Lanzassa. Ekalla lenkillä sain kokea Lanzan puhurit. Pari kertaa tuntui kuin pyörää olisi tönäisty tuulen voimasta. Mäet tulikin laskettua varmuuden vuoksi jarrukahvoilta. Toisella lenkillä osasin jo varautua puhureihin eikä ne päässeet samalla tavalla yllättämään ja uskalsin painaa pyörällä rohkeammin mäkiä alas.

Uinti 1:05:59

Lanzan uintireittinä oli 2 x 1900 m ja toiselle kierrokselle lähdettiin aussie exitin kautta eli rantauduttiin ennen toiselle kierrokselle lähtöä. Kisapäivälle sattui tyyni keli ja aallokko oli maltillinen. Reitin pisimmälle suoralle meille tuli pieni vastavirta. Menin noin 60min lähtöryhmään, jossa sattui olemaan myös muita suomalaisia.

Lähdin suht rauhallisesti uimaan ja hakemaan omaa paikkaa porukasta. Ekan poijun jälkeen nostin vauhtia ja aloin uimaan omaa IM-vauhtia. Viidensadan metrin jälkeen iskikin kestikaistan kirous ja jouduin sandwichin täytteeksi. Jyräyksen jälkeen otin muutaman vedon rinua ja päätin siirtyä porukan reunaan uimaan. Pääsin jälleen hyvään vauhtiin ja loput kierroksesta sain uida omaa uintiani.

Toisella kierroksella riesaksemme tuli aurinko. Aurinko nousi horisontissa suoraan poijujen suunnasta. Poijuja ei näkynyt, vaikka kuinka yritin suunnistaa ja pysähdyinkin pari kertaa hakemaan poijujen sijaintia. Yritin myös hakea missähän muut uimarit menevät, mutten nähnyt heitäkään auringon takia. Pähkäilin sitten, että mikäli en näe poijuja, niin niiden on pakko olla auringon suunnassa. Lähdin uimaan aurinkoa kohti siinä toivossa, että pian näen muita uimareita tai poijuja.

Aurinkoa kohti uinti toimi, vaikka yleensä huomasin poijut vasta kun olin ohittanut ne. Tämä hidasti toisen kierroksen uintia, koska aloin kyttäämään kääntöpoijua liiankin aktiivisesti.

Kaikesta huolimatta uin yhden parhaimmista uinneista, kun ottaa huomioon reitin olleen reilu 4 km pitkä 3,8 km sijaan.

T1 6:43

Uinnin noustua T1:selle pääsi nopeasti. Teltalle oli noususta alta 100 metriä matkaa. Otin vaihdon varman päälle ja varmistin pari kertaa, että olin ottanut kaiken mukaan vaihtokassistani ennen siirtymistä pyörän luo.

Pyörä 6:14:42

Lanzarote on kisa, joka tunnetaan haastavasta pyöräreitistä, jonka aikana tulee 2550 metriä nousua. Oma suunnitelmani oli säästellä jalkoja tasaisilla pätkillä ja alamäissä. Ylämäkiin puskettaisiin tehoja. Päässä suunnitelma tuntui fiksulta, mutta kisassa huomasin, mikäli haluaa taistella sijoituksista myös alamäet ratkaisevat paljon. Tässä huomasin oman kokemattomuuden alamäkiajosta serpentiini pätkillä. Kokemattomuuttani aloin jarruttamaan liian aikaisessa vaiheessa alamäkiä, jolloin kokeneimmat painelivat ohi ja katosivat horisonttiin.

Pyörä alkaa 20 km pätkällä, joka pitkälti tasaista nousua. 20 km jälkeen pääsi viimein polkemaan aerosta kumpuilevalle osuudelle. Tässä vaiheessa vielä uskalsin lasketella alamäet vauhdilla. Kisa tunnetaan myös kovasta tuulesta, mutten itse kokenut tuulta pahaksi missään vaiheessa kisaa. Enemmänkin siitä oli itselleni hyötyä ja sain hyvän pätkän ohitella muita kilpailijoita.

Kumpuilevan osuuden jälkeen tuli pitkä lasku Teseguiten kylän läpi. Laskun jälkeen tehtiin U-käännös ja lähdettiin nousemaan äsken laskettua reittiä ylös. Tässä vaiheessa alkoi ymmärtämään, kuinka rankasta kisasta onkaan kyse. Mäen kipuaminen tuntui kestävän ikuisuuden eikä mäen huippua näkynyt.

Lopulta pääsin takaisin mäen päälle ja reitti kääntyi kohti kisan korkeinta kohtaa. Hetken rullailun jälkeen aloitettiin kipuaminen Los Helechosin päälle, jonka korkein kohta oli 589 metriä merenpinnan yläpuolella. Nousu itsestään ei tuntunut pahalta, koska tällä kertaa näki minne olimme nousemassa. Matkalla huipulle alkoi satamaan vähän ja lämpötila laski roimasti. En osannut odottaa kylmän iskevän päälle tällä reissulla.

Huipulle noustaessa sain painella ohituskaistaa pitkälti koko matkan, mutta huipun jälkeen asetelma muuttui. Alkoi serpentiinilasku, jonka aikana menetin kaiken nousussa saavuttamani sijoitukset. Jarrut olivat laskun ajan kovilla, koska en osannut/uskaltanut alkaa jarruttamaan riittävän myöhään mutkaan vaan aloitin jarruttelun hyvissä ajoin ennen mutkaa. Myöskään pyöräni välitykset eivät riittäneet alamäkiin. Jouduin hyvin nopeasti lopettamaan polkemisen, koska jalat pyörivät pitkälti tyhjää.

Laskun jälkeen en nähnyt nousussa ohittamiani kilpailijoita ennen Mirador del Rion nousua. Tämän mäen aikana alkoi tuntua pientä kramppia etureisissä ja jouduin polkemaan paljon putkelta. Jälleen kerran pääsin ohittelemaan muita, kunnes alkoi uusi pitkä laskupätkä, jonka aikana muut painelivat ohi enkä saanut heitä enää kiinni.

Mutkaisen laskun jälkeen tulikin pitkästä aikaa itseäni suosiva osuus. Pitkä suora alamäki, jota seurasi pitkä tasainen pätkä, joista molemmat menivät aerosta. Tämä hyvä fiilis katosi, kun tajusin pian edessä olevan taas ikuisuudelta tuntuva Teseguiten nousu. Toisella kerralla nousu tuntui vielä pidemmältä ja pahemmalta. Aloinkin tässä vaiheessa laskemaan, että 40 km jälkeen ei tarvitse kuin laskea 20 km maaliin. Teseguiten jälkeen alkoikin mukavia kumpuilevia pätkiä ilman pahoja laskuja. Aloin taas pääsemään polkemisen makuun.

Ennen Puerto Del Carmeniin paluuta, ajoimme vielä lenkin Mancha Blanchaan. Mancha Blanchaan mennessä tuuli tuli ensimmäistä kertaa kunnolla kisaan mukaan. Menomatka oli pelkkää vastatuulta. Kaiken edeltävän kokemuksen jälkeen vastatuuli ei häirinnyt itseäni, koska tiesin kaikkien pahimipien nousujen olevan takana. Mieluummin poljin vastatuuleen aerosta kun mäkeä putkelta kramppaavilla etureisillä. Käännöksen jälkeen alkoikin 20 km loppukiri. Myötätuleen ja pääsääntöisesti alamäkeen poljetut kilsat taittuivatkin alta 30min ja pian pääsisin juoksemaan!

Juoksun esteenä saattaisi olla vielä yksi este: isovarpaani oli tunnoton. Olin pitkin viikkoa tuntenut pientä kipua sisäänpäin kasvaneesta varpaankynnestä ja pyöräkenkäni oli koko matkan painanut varpaankynttä.  Pyörän viimeisillä kilsoilla tajusin, etten tunne isovarvastani.

Varpaankynnen lisäksi loppumatkasta iski erikoisin kramppi. Olin asettamassa etupulloni pilliä suuhun, kun huomasin etusormeni jääneen ”jumiin” 90 asteen kulmaan. Naksautin sormen takaisin paikolleen ja matka jatkui. Tämä kramppi taisi tulla liiallisesta jarrukahvoilla olemisesta 😁

T2 6:19

Otin jalat pois kengistä hyvissä ajoin ennen pyörältä nousua, jotta pystyin tunnustelemaan miltä varvas tuntui. Eihän tuntunut miltään, koska se oli aivan turta yli kuuden tunnin matkasta. Hyppäsin pyörältä enkä huomannut ongelmia varpaan kanssa, kunnes sain pyörän paikalle. Yllättäen varvasta alkoikin sattumaan paljon ja jouduin nilkuttamaan vaihtotelttaan. Samalla missasin pyörien lähellä olleet vessat.

Pääsin teltalle ja mietin mitähän juoksusta tulee varpaan kivun takia. Vetäisin kengät jalkaan ja huomasin ettei varpaaseen enää sattunutkaan samalla tavalla. Lähdin juoksemaan vessan toivossa vaihtoteltalta järkkärien ohjaamaan suuntaan, mutta päädyinkin juoksureitille ja paluuta telttaan ei ollut.

Juoksu 3.36:15

Vastoin pyörän nousuja juoksuja taasen on hyvinkin tasainen Lanzarotella. Ainoat kunnon nousut tulevat kierroksen lopussa ja alussa. Lanzan reitti juostaan kolmena kierroksena, joista eka kiekka on noin 21,1 km ja loput kaksi 10,6 km. Pääsinkin vauhtiin hyvällä juoksujalla ja sain mukavan rytmin päälle. Ainoana kiusana oli T2:sen missattu vessatauko. Jouduin juoksemaan 3 km ennen kuin ensimmäiset vessat tulivat vastaan. Aloin jo juoksun aikana miettimään housuun laskemista, jos vessaa ei kohta ilmesty. Nopean vessatauon jälkeen oli paljon helpottuneempi jatkaa juoksua.

Juoksuhan sitten kulkikin! Rankasta pyörästä huolimatta pystyin rennosti juoksemaan 3:10 maraton vauhtia. 7 km kohdalla tuli muistutus pyörän rankkuudesta ja vasen jalka kramppasi. Suolakapselia ikeniin ja hetki kävelyä avasi krampin.

Eka kiekka meni kuin siivillä ja puolikkaan ajaksi tuli 1:35. Toisesta kierroksesta tulikin kisan pahin. 25 km kohdalla aloin näkemään tähtiä ja piti hetki miettiä mitäs nyt tapahtuu. Napsin geeliä naamaan ja huoltopisteillä otin koko rahan edestä vettä, jäitä, hedelmiä sun muuta. Yritin saada energiaa ja jäähdyttää itseäni. Ekalla kiekalla olin saanut nauttia viilentävästä tuulenvireestä, mutta seuraavilla kiekoilla sitä ei ollut tarjolla.

Kitkuttelin juosta huoltopisteeltä huoltopisteelle. Geelit eivät toisen kiekan jälkeen uponnut yhtään ja cokis nostin oksun kurkkuun juoksun alkuun. Onneksi olin ottanut mukaan pari pötköä Jolloksia. Sain Jollokset alas ongelmitta ja kroppaan alkoi tulla uutta eloa. Toisen kierroksen Via Dolorosan jälkeen olin kuin eri ihminen.

Viimeisellä kiekalla pääsinkin taas juokseminen makuun, vaikkei vauhti ollut verrattavissa ekan kiekan hurmokseen. Kirosin edelleen aurinkoa, jonka piti sääennusteiden mukaan olla välillä pilvien peitossa. Sieltä se kumminkin porotti pilvettömältä taivaalta suoraan koppaan. Kuumuus ei onneksi ollut samaa tasoa kuin viime vuonna Barcelonassa. Onnekseni kropan uusi herääminen riitti loppuun asti ja kolmas kierros oli nopeammin ohi kuin toinen kierros.

Pienet fiilistelyt punaisella matolla ja Ironman Lanzarote oli selvitty!

Loppuaika 11:09:57

Toughest Ironman In The World ja se pitää täysin paikkansa! Lähdin kisaan hakemaan kokemusta ja katsomaan mihin kykenen rankalla pyöräreitillä. Pyöräreitin lisäksi olin kuullut myös saaren rajuista olosuhteista. Tuuli voi olla hurjaa, lämpöä riittää ja kosteus tuo omat temppunsa mukaan. Meille sattui olosuhteiden puolesta inhimillinen keli. Tuuli oli maltillista eikä puuskatkaan ollut pahoja. Pahemmat puuskat olivat muutama päivä ennen kisaa. Aurinko alkoi olla pahin riesa juoksun puolen välin jälkeen ja sekään ei olisi tuntunut niin pahalta, jos olisimme juosseet kaksi pitkää kiekkaa.

Otin riskin lähtemällä kisaan yhdellä eturattaalla. Pyörän aika olisi ollut muutaman minuutin parempi kahdella eturattaalla, mutta paljon enemmän aikaa olisi saanut otettua alamäissä, jos olisin uskaltanut ajaa niitä kovempaa. Reitillä oli oikeastaan pari lyhyttä tiukkaa nousua, joissa todella kaipasin kevyempää vaihdetta. Pienemmällä eturattaalla olisin voinut myös ehkäistä kramppeja polkemalla isommalla kadenssilla mäkiä ylös.

Mutta niistä alamäistä. Jos tässä kisassa haluaa kisata sijoituksista ja ajasta on pakko laskea mäet KOVAA. Jos tekee kuten minä ja aloittaa jarrutuksen puolessa välissä mäkeä aikaa menee hukkaan ja paljon. Kokeneemman/rohkeammat menijät ottavat kyllä paikkansa ja suhahtavat ohi viimeistään mutkissa. Jos tässä kisassa haluaa kisata sijoituksista/ajasta on hyvä käydä treenaamassa serpentiinilaskuja Lanzan kisareitillä.

Kaikesta huolimatta kisasta jäi mahtavat fiilikset ja kaikista kisoistani Lanza nousee kärkipäähän. Pyöräreitti oli jotain sellaista mitä en ole koskaan ennen kokenut. Vaihtuvat upeat maisemat, korkeat nousut, yllättäviä sään muutoksia (vartissa helteestä paleluun). Vauhdin hurmaa silloin kun alamäki oli pitkä suora 😁 Kisajärjestelyt ja maalialue olivat huippu luokkaa. Ehdottomasti suosittelen Lanzan kisaa muillekin, jotka haluavat kokea erilaisen Ironmanin.

Jotain jälkiä Lanza jätti pyörään sekä kehoon. Varvas alkoi äityä reissun loppupuolella pahemmaksi. Ei auttanut kuin mennä reissun jälkeen lääkäriin hakemaan penisilliinikuuri ja odottamaan kynnen irrotusta. Pyörässä taasen huomattiin huollossa, että olin kuluttanut etulevyn loppuun eli sekin itsestään kertoo kuinka paljon sitä jarruilla tuli oltua.