40 vuoden aikana konseptiaan hionut Challenge Roth on väitetysti triathlonmaailman paras tapahtuma. Vaikea olla eri mieltä. Myös suomalaisten Kona-kävijöiden mielipide kilpailun jälkeen oli selvä: Roth on Havaijiakin parempi. Eikä vähiten 260 000 katsojan ja 7500 vapaaehtoisen takia.

Kilpailun oli tarkoitus olla itselleni ensimmäinen täysmatka, sillä tapahtuman maineen lisäksi hyvä ystäväni (jonka pomo on sattumalta innokas triathlonisti ja Roth-kävijä) asuu Saksassa lähellä Rothia, joten majoitus oli helppo kortti. Hankin paikan heti ilmoittautumisen auetessa loppuunmyyvään kilpailuun jo kaksi vuotta sitten, mutta viime vuoden osallistumista oli lykättävä vuodella perheenlisäyksen vuoksi.  

Siirtyminen Suomesta Baijeriin tapahtui lentokoneen sijaan koko perheen voimin autolla Via Balticaa pitkin. Tämä mahdollisti ylenmääräisen tavarapaljouden kuljettamisen kohteeseen (pyörä, rattaat, lapsen matkasänky yms.) ja kohtuullisilla päivittäisillä ajomatkoilla ehti myös nauttimaan mielenkiintoisista kaupungeista. Neljän matkustusyön kohteiksi valikoituivat Saulkrasti, Suwałki, Toruń ja Dresden. Jatkuva auton pakkaaminen ja purkaminen oli aluksi vain turhauttavaa, mutta kyljen revähdettyä kisaviikon alussa rattaita nostaessa tunne muuttui ennemminkin vihaksi. Seuraavalle Rothin reissulle lentäen.

Torstaina iltapäivällä Etelä-Saksaan saavuttaessa oli heti päästävä aistimaan kisatunnelmaa, olihan kisaviikonlopun ympärille koottu tapahtumaa torstaista aina maanantaille. Rothin kisaexpoa mainostettiin triathlonin suurimpana, mutta väkeä oli vielä ensimmäisenä päivänä maltillisesti liikkeellä. Näytteilleasettajia riitti ja kärjistäen kaikki kestävyysurheilumediaa kuluttavalle tutut brändit olivat paikalla. Rajallisen budjetin vuoksi vain Roth-logolla varustettu vapaa-ajan vaatekerta tarttui matkaan. Ja osallistujille jaettava, kilpailevan tapahtumajärjestäjän vastaavaa tyylikkäämpi reppu.

Perjantai kului  kaiken matkustamisen jälkeen rauhallisissa merkeissä. Aamusta lyhyt pyörä- ja juoksulenkki, iltapäivällä varusteiden läpikäyntiä. Kaupungilla pizzalla ja parturissa, Lidlistä karkkia. Illan Pasta Partyyn en enää lähtenyt tankkaamaan.

Lauantaina suuntasin expoon heti yhdeksältä aamulla porttien auettua. Canyon tarjosi kaikille pyörillänsä kilpaileville ilmaisen kisahuollon. Vaihtoivat jarrupalat, säätivät vaihteet ja öljysivät ketjut. Pakko myöntää, että vaihteet eivät olleet koskaan aiemmin toimineet yhtä moitteettomasti. Aamupäivän kisainfo oli stadionilla, joka toimi myös maalialueena. Aurinko helotti armottomasti ja ihmiset hakeutuivat varjoon. Triathlon Klubin Antin kanssa vaihdettiin kuulumiset infon päätteeksi.

Puolen päivän jälkeen auennut pyörän check-in ei ollut Rothissa vaan Hilpolsteinissä. Osallistujien kesken ihmetystä herätti, että BTA-pullo ohjeistettiin kääntämään korkki menosuuntaan, kun lähes kaikilla se oli päinvastaisesti. Kyse oli siitä, että pullo ei saanut ulottua aerotankojen välistä ohjainlaakeria pidemmälle. Tämä on ilmeisesti jonkinlainen tulkinta Saksan triathlonliiton säännöistä, jota Pro-sarjalaisten ei tarvinnut noudattaa.

Kilpailupäivä

Kisa-aamuna kello pakotti nousemaan 3:30 koleaan sadesäähän. Sääennuste oli ollut epävakaa koko viikon, mutta viime hetkillä vaikutti, että aamuyön sateiden jälkeen pitäisi selkeytyä. Viime vuoden tapaista ensimmäisen täysmatkan jännitystä ei ollut. Aamiaisena klassinen valkoista riisiä hillolla, lasissa appelsiinimehua. Olen mieluummin ylihifistelijä ruoan suhteen kuin välinpitämätön ennen tärkeitä kilpailuja. Minimiin kuidut, rasvat ja maitotuotteet.

Järjestäjä ohjeisti saapumaan lähtöalueelle viimeistään 4:50, johon aika tarkkaan osuinkin. Minkäänlaisia ruuhkia ei ollut ja väkeä varsin vähän paikalla, kun vaihtoalue aukesi 5:00. Sateiden kastelema pyörä odotti puisessa telineessä, johon se edellispäivänä oli jätetty.

Vaihtoalueella oli nautinnollista olla hyvissä ajoin virittämässä pyörää ajokuntoon tunnelmamusiikin soidessa: pullot ja energiat paikalleen, rengaspaineet n. 6,3 bariin, ajotietokone päälle ja paikalleen, suurimpien vesien kuivaus pyyhkeellä. Myös kengät viritin pyörään valmiiksi. Tämän olin opetellut kunnolla vasta täksi kaudeksi. Pro-karsinallakin ehti pyörähtää tarkastamassa viimeisimmät insinöörityön tulokset. Melkoisia avaruussukkuloita osa pyöristä.

Valitettavasti eeppistä kilpailun lähtöä ei oikein pystynyt näkemään vaihtoalueelta. Myöskään ikonisia kuumailmapalloja ei laskettu liikkeelle, ilmeisesti sääoloista johtuen.

Uinti 1:11:34 1:54/100m

Roth uinti | Swim | Strava

Lähdin liikkeelle vasta 8. lähtöryhmästä 40 minuuttia Pro-starttia jäljessä lähtönumerolla 1204 kello 7:15. En muista tarkalleen, mitä olin laittanut 2 vuotta sitten ilmoittautuessa tavoiteajaksi, mutta aika takaa jouduin omaan aikatavoitteeseeni nähden lähtemään. Kanaalissa tapahtuvaan uintiin lähdettiin liikkeelle lähtöryhmittäin vedestä. Asettauduin kaistan keskivaiheille, mutten eturiviin. Uinti on reittinä helppo.

Ekana tonni tykitettiin väkimassassa varsin kovaa, jonka jälkeen piti rauhoittaa. Ihmisiä ui tuttuun tapaan ristiin rastiin ilman mielenkiintoa tähystämiseen. Aika rauhassa, jopa yksin, sai valtaosan matkasta uida etenkin ensimmäisen kääntöpaikan jälkeen. Kanaalin laidoilla vesi oli hyvin matalaa ja pohja kosketusetäisyydellä. Jälkeenpäin mietin, olisiko pitänyt uida kääntöpaikan jälkeen aivan reunassa, jossa teoriassa virtaus maltillisempi.

Kanaalin ylittävän sillan ali uitaessa yritin kuunnella yleisön huutoa, mutta korvatulppien takia se ei kovin vahvasti läpi tullut. Vikalla tonnilla oikea olkapää kipeytyi syystä tuntemattomasta enkä sillä pystynyt enää kunnon vetoa saamaan aikaan. Vauhti hidastui selvästi.

Kaikkiaan uinti oli kelvollinen. Alkuviikosta kipeytynyttä kylkeä en edes kisan aikana muistanut. T1:llä meni tavallista vähemmän säätäessä, sillä kypärän oli saanut jättää pyörän päälle. Toisin kuin monissa muissa kisoissa. Lähtökohtaisesti en ymmärrä miksi kypärä pitää pussiin sulloa useimmissa starteissa. Jälkeenpäin tarkasteltuna olisi pitänyt virittää myös numerovyö suoraan pyörään, josta sen olisi saanut helpommin puettua päälle.

Pyörä 4:50:55 36,6 km/h 217/233 W

Roth pyörä | Ride | Strava

Liikkeelle päästyä kenkien kanssa oli vähän säätämistä, sillä käyttämäni kuminauhat eivät katkenneet kuin vasta käsien avulla. Kahdesta kierroksesta koostuva pyöräreitti oli todella mielenkiintoinen, aika ei pitkäksi käynyt Frankenin kylien läpi viilettäessä. Ensimmäiseen puoleen tuntiin kertyi maltillisesti nousua ja keskivauhti ei kovin lupaavalta näyttänyt. Tunnin kohdilla iskettiin reitin ylivoimaisesti isoimpaan mäkeen, Kalvarienbergiin, Gredingissä. Tiesin osapuilleen, että joku isompi nousu siellä on, mutta pituus pääsi kuitenkin yllättämään. Datasta jälkeenpäin katsottuna kiipeäminen mäen päälle kesti yli 15 minuuttia, 10 min keskiteho nousussa 270 W.

Nousut osoittautuivat omaksi vahvuudeksi. Tasamaalla ajettaessa isommat kaverit painoivat oletettavasti suuremmilla tehoilla karkuun, mutta kuittasin sitten useampaan kertaan ylämäissä, joissa muutamaa über-pyöräilijää lukuun ottamatta ei tultu ohi. Muutenkaan ylämäet eivät tuntuneet liikaa rasittavan reisiä ja ehkä aavistuksen kovempaakin olisi voinut polkea. Kuluvaksi kaudeksi vaihtamani latex-sisäkumit tuntuivat rullaavan mukavasti.

Alamäissä taas tuli takkiin suhteessa kanssakilpailijoihin, sillä varsinkin ensimmäisen kierroksen sade teki sen, ettei vannejarruilla uskaltanut ajaa kurveihin niin kovaa kuin kuivalla kelillä. Kahdesti takarengas joutui vesiliirtoon ja todistin pari ulosajoa serpentiinilaskussa. Päädyin ennemmin katsomaan kuin katumaan.

Isolla lähtönumerolla lähteneenä ensimmäisellä kierroksella porukkaa sai ohitella huolella. Tämä sekä nopeutti että hidasti matkantekoa, sillä epäilemättä kymmenen hengen letkoja ohittaessa pääsi pienemmillä wateilla kuin yksin ajaessa, mutta varsinkin alamäissä ja mutkissa piti jarrutella reippaasti kanssakilpailijoiden takia.

Mutta sitten Solarer Berg, se kuuluisa nousu mainosmateriaaleista, jossa tuntee kuin Tourilla ajaisi. Ihmiset pakkautuneet niin lähelle kuin mahdollista ja välillä osuu erinäiseen kannatusrekvisiittaan. Laittaa hymyilemään tällainen, vaikka yleensä kisan aikana olen varsin vakava. Totuuden nimissä mäki hieman hidasti itseäni, sillä ohittaminen oli luonnollisesti mahdotonta, mutta se ei sillä hetkellä haitannut lainkaan.

Ensimmäisen kierroksen lopuilla kuulin omat kannustusjoukot ja näin heidän teettämänsä paidat. Vaikka kunnolla katsetta ei kannustuspaitojen sisältöön ehtinyt tarkentaa, kyllähän tuollainen lisävirtaa antoi itse kilpailuun. Samoihin aikoihin joku aussi painoi kovaa kyytiä ohi ja päätin vastata tähän peesiväliä kunnioittaen. Kauaa siinä leikissä ei uskaltanut olla osallisena.

Pyörässä taktiikkana oli mennä pääasiassa omilla energioilla.

BTA-pullo 120 g Maxim urheilujuoma

BTS-pullo 120 g Maxim urheilujuoma

PF&H geelit 2×90 g

PF&H geelit 2×30 g

=~100 g/h

Lisäksi järjestäjiltä hieman ISOa ja vettä. Energia tuntui imeytyvän hyvin ja ehkä enemmänkin olisi voinut nauttia. Viime vuoden täysmatkasta poiketen nautin pääasiassa urheilujuomat ensin ja jätin geelit loppuun, sillä Tallinnassa oli hieman vatsaongelmia juoksuun vaihdettaessa ehkä juuri liiallisesta nestemäärästä vatsalaukussa. Omat suolatabletit lensivät taivaan tuuliin hidasteessa, mutta onneksi niitä en kisassa kaivannut.

Pyörätietokone näytti kokonaisnousuksi 1570 m ja kello 1650 m. Ditlev ajoi jälleen reitin alle 4 tuntiin, käsittämätöntä. Miksi suhteellisen paljon nousua sisältävä reitti on näinkin nopea? Syitä ovat ainakin seuraavat: reitti on täysin suljettu muulta liikenteeltä, asfaltti priimaa saksalaiseen tapaan ja alamäet pitkiä ja loivia, joissa vauhtia ehtii pitää kauan yllä. Keli oli myös hyvä: ei juuri tuulta, optimi lämpötila, sade ensimmäisellä kierroksella ainoa miinus. Lisäksi järjestäjien mukaan reitti on tasan 180 km, mutta keskiviivaa pitkin mitattu. Toisin sanoen jos ajaa optimilinjassa mutkat, matka lyhyempi. Oma mittari näytti reilu 178 km.

Nautin aidosti koko pyörämatkasta eikä tehojakaan lopulta tullut liikaa puskettua. Keskiteho jäi jonkin verran normalisoidusta tehosta, mutta pitkissä alamäissä polkeminen ei (ainakaan omilla välityksillä) onnistunut.

Juoksu 03:06:52 4:30 min/km

Roth juoksu | Run | Strava

T2:lle saapuessa olin hieman hukassa, mistä päin lähden vaihtopussia etsimään. Kuitenkin noin sekunnin kuluttua valpas vapaaehtoinen oli pussin jostain kaivanut ja siirryttiin vaihtotelttaan. Pussista kengät jalkaan ja pari geeliä mukaan, vapaaehtoinen taiteili kypärän pussiin. Vapaaehtoiset olleet mahtavia vaihdoissa. T2 yleensä itsellä varsin nopea, myös tällä kertaa se oli myös vahvin lajini, kisan 60. nopein. Paljon tähän tietenkin vaikuttaa se, että puen sukat aina T1:ssa, monet vasta ennen juoksuosuudelle lähtöä.

Ensimmäinen kilsa reippaasti liikkeelle ja jalat tuntuvat toimivan niin kuin voi olettaa: jäykät, mutta kyllä näillä juoksee. Pieni mäki heti alkuun ylös ja kohti tasaista kanaalin vartta. Väkeä tuntui riittävän vähän joka mutkaan. Kanssakilpailija kehui kevyttä askelta.

Otin target-vauhdiksi 4:15 kilometrit, joka tuntui niin helpolta kuin sen vielä tässä vaiheessa pitääkin, PK-vauhtia kuitenkin. Hiekka-alustalla kanaalin vartta juostessa askel tuntui naurettavan lennokkaalta. Kirjaimellisesti nauratti askeleen keveys. Lämpötila ihanteellinen, pilviverho taivaalla ja vieno tuulenvire. Ohitin tasaista ihmisvirtaa jokaisella askeleella. Pelastuspaatit lipuivat keskellä kanaalia. Ainoa ongelma oli oikean jalan ryttyyn mennyt sukka, minkä takia jalka osittain turtui. En tietenkään voinut pysähtyä tätä korjaamaan. Heikin kanssa törmättiin pari kertaa eri suuntiin juostessa ja sain miehen kiinni kanaaliosuuden lopuilla. Molempien tunnelmat olivat laskusuuntaiset.

Puolen välin krouvin kohdalla aikaa kulunut vajaa 1h29min ja hitain kilometri 4:22. Tämän jälkeen vauhti alkoi tuntua jaloille liian kovalta ja ajattelin hiljentää n. 4:30 nurkille vauhtia. Ehkä 25 kilometrin kohdilla poistuttiin kanaalin varrelta Rothin kaupungin suuntaan, jonka jälkeen vaikeudet alkoivat iskeä. Välillä 28-30 km iski se kuuluisa seinä ja vauhti tippui 4:30:sta 5:00 tienoille. Asiaa ei helpottanut tasaisen kanaalin varren muuttuminen epätasaisemmaksi maastoksi.

Viimeinen 45 minuuttia kului Rothista Büchenbachiin raahustaen vuoristolta tuntuvan mäkisemmän osion läpi, mikä imi tehokkaasti viimeisetkin mehut. Kilometrit eivät olleen varsinaisen nautinnollisia, mutta päässäni laskeskelin, että hyvä kokonaisaika tulossa, kunhan vain maaliin selviää. Jonkin verran ihmisiä alkoi mennä ohi, useimmat samoja, jotka olin aiemmin ohittanut. Viimeisillä huoltopisteillä tankkailin lämmintä kolaa ja laimennettua energiajuomaa. Kannustusta riitti reitin varrella. Kävelyaskeleita en ottanut.

Täydelle stadionille saavuin hyvillä mielin vielä jonkinlaisella juoksuaskeleella. Vettynyt loppusuoran matto oli äärimmäisen liukas, ei ollut yksi eikä kaksi urheilijaa, jotka liukuivat viimeisessä 90 asteen mutkassa kaiteita päin. Maalissa fiilistenvaihto läheisten kanssa ja palautumisalueelle juttelemaan suomalaisille, peseytymään ja nauttimaan ravintoa. Olo ei ollut yhtä väsähtänyt kuin Tallinnassa ja Erdinger upposi hyvin. Kertakaikkisen hieno kilpailu, jonka jokaisen triathlonistin pitäisi kokea.

Kaverini oli menossa seuraavana yönä jonottomaan ensi vuoden kilpailuun viestilippua. En valitettavasti ollut kykeneväinen lähtemään mukaan tähän kokemukseen. Myös kaikille täysmatkan suorittaneille tarjottiin mahdollisuutta liittyä seuraavana päivänä 120 täysmatkaa peräkkäisinä päivinä tavoittelevan Jonas Deichmannin kelkkaan. Maanantaina läpäistystä täysmatkasta palkintona etuosto-oikeus ensi vuoden kilpailuun. Ei kiitos.

Eri kilpailujen reittejä ei tietenkään voi täysin verrata yksi yhteen, mutta yhtä kaikki olen tyytyväinen päivän suoritukseen ja mukavaan ennätysparannukseen. Uinti oli nopeampi kuin viime vuonna, vaikka edelleen hidas. Pyörässä isoin parannus: sekä tehoissa, asennossa että ajassa. Kisakuvien analyysin perusteella asennossa on kuitenkin edelleen hyvin paljon parantamisen varaa ja bikefit onkin tulevan kauden ensimmäisiä sijoituksia.

Juoksusta jäi eniten jossiteltavaa. Keskivauhti oli likimain sama kuin Tallinnassa, Rothin reitti toki haastavampi. Kuitenkin jälkikäteen viisasteltuna, olisi pitänyt pysähtyä seinän iskettyä 30 km kohdilla hyväksi toviksi huoltopisteelle ottamaan kunnolla nesteitä ja energiaa. Joskus voi olla vaikea tunnistaa energioiden loppuminen vrt. lihasväsymys. Vaikka pyörällä energiaa saikin hyvin sisään, juoksuosuudella omia energioita taisi olla vain 120 g ja sen jälkeen satunnaisia huoltopisteiden antimia. Taas myös selvittiin täysmatka ilman vessataukoja, saattoivat nesteet olla kropassa melko vähissä.

Loppuun vielä todettava, että ulkomailla taso on järkyttävän kova. Oma sijoitus top-300:ssa ja ikäryhmässä peräti 78 nopeampaa. Samalla anonyymiin kyselyyn vastanneesta 800 osallistujasta 11 % myöntää käyttäneensä kiellettyjä aineita viimeisen kahdentoista kuukauden aikana.

Ensi kauden teesit top-3:

1. Olkapäiden ja lapojen järkyttävän huonolle liikkuvuudelle on tehtävä uinnin nimissä jotain
2. Pyörän ajoasentoa kehitettävä
3. Lihaskestävyyden priorisointi juoksussa